icon-searchHaku Ota yhteyttä

Virran vuosi 2017

Harva enää epäilee - sähköautot tulevat nyt. Sähköisen liikenteen kasvu on vuonna 2017 ollut merkittävää. IEA:n uusimman ennusteen mukaan 7 vuoden päästä maailmassa on 50 miljoonaa sähköautoa.

Myös Virran vuosi oli vauhdikas. Tiimimme koko ja latauspisteiden määrä tuplaantuivat! Solmimme uusia kumppanuuksia, voitimme palkintoja ja laajensimme uusille alueille. Tsekkaa vuoden kohokohdat:

 

Virta Koti palkittiin eMovessa.jpg1. Virta Koti palkittiin maailman parhaana Saksassa

Lokakuussa matkustimme isolla joukolla Müncheniin sähköisen liikenteen alan suurimmille messuille, jossa Virta Koti -mobiilisovellus palkittiin alan parhaana latauspalveluna.

Latauspalvelumme tarkkailee sähkön markkinahintojen kehitystä, ja optimoi latausajankohdan tämän mukaan.

 

 

suvilahti v2g opening.jpg2. Ensimmäinen julkinen kaksisuuntainen latauspiste

Syyskuussa pystytimme Euroopan ensimmäisen julkisen V2G-latauspisteen Helsingin Suvilahteen yhdessä Helenin ja Nissanin kanssa. Latauspiste on mahdollistaa sähkön syöttämisen auton akusta takaisin sähköverkkoon.

Tulevaisuudessa energia- ja liikennesektorit toimivat yhteistyössä, kun autojen akkuja hyödynnetään sähkövarastona.

 

Polar Bear Pitching Olli Nicolai Virta.jpg3. Polar Bear Pitching -voitto

Helmikuussa kävimme voitokkaasti avannossa Oulussa. Polar Bear Pitching –kilpailun voitto vei Ollin ja Nicolain avantoon ja San Fransiscon Piilaaksoon.

Kilpailun tuomaristo vaikuttui Virran innovatiivisuudesta sekä sähköautojen latausliiketoiminnassa että esiintymistyylissä avannossa.

 

 

 

kotka energia latauspiste.jpeg4. Yli 1 500 latauspistettä ympäri Eurooppaa

Valtion investointituki, yhteistyöprojekti Teslan kanssa, isännöitsijöiden herääminen ja kansainväliset kumppanuudet ovat vain muutamia asioita, jotka vauhdittivat latauspisteverkostojen kasvua. 

 

Vuoden 2017 lopulla Virta operoi yhteistyökumppaneidensa kanssa toistatuhatta latauspistettä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Sveitsissä, Ranskassa, Saksassa, Liettuassa ja Englannissa. Näyttää siltä, että verkosto jatkaa voimakasta kasvuaan heti alkuvuodesta 2018. 

Toivotamme kaikille sähköisen liikenteen ystäville puhtaampaa, tulevaisuuteenkatsovaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2018!