Gigantti lähtee rakentamaan sähköautojen latausverkkoa myymälöihinsä – ensimmäiset asennukset alkavat Virran kanssa loppusyksystä

Kirjoittanut Virta
Lukuaika 1 min
26 elokuuta, 2022

Suomen suurin kodinelektroniikkaketju Gigantti lähtee rakentamaan sähköautojen latausverkkoa myymälöihinsä yhteistyössä Virran kanssa.

Ensimmäiset latauspisteet tullaan asentamaan Vantaan Tammiston, Espoon Lommilan ja Raision myymälöiden yhteyteen. Loppusyksystä käynnistyvien asennusten alkamista vauhdittivat Energiaviraston kilpailutuksen tukipäätökset suuritehoisille latauspisteille, jotka julkistettiin 10.8. Tulevat latauslaitteet ovat kotimaisen Kempowerin valmistamia.

Sähköautot lisääntyvät Suomessa jatkuvasti, ja Gigantin tavoitteena on palvella asiakkaitaan entistä paremmin myös sähköistyvän liikennöinnin osalta. Sähköautot ovat näkyneet kodinelektroniikkaketjun palveluissa jo vuodesta 2016 erityisesti pääkaupunkiseudun ja Pirkanmaan kotiinkuljetusten myötä. Nyt myös yksityisautoilijat pääsevät osaksi palveluja, kun ensimmäiset sähköautojen latauspisteet otetaan käyttöön loppuvuodesta Gigantin Vantaan Tammiston, Espoon Lommilan ja Raision myymälöiden yhteydessä.

”Meille on tärkeää kehittää asiakaskokemustamme muuttuvan maailman mukana, pitkäjänteisesti ja kestävällä tavalla. Olemme iloisia päästessämme tarjoamaan asiakkaillemme sähköautojen latauspisteitä ympäri Suomea, osaavien ja luotettavien kotimaisten toimijoiden, kumppanimme Virran ja laitevalmistaja Kempowerin kanssa. Tulemme rakentamaan ensimmäisessä aallossa yhteensä kuusi latauspistettä, joista jälkimmäisistä tiedotamme myöhemmin syksyllä. Myös Energiaviraston tukipäätös oli positiivinen signaali yhteiselle jatkokehitykselle”, kuvailee Gigantti Oy:n toimintoja johtava Janne Henriksson.

“Virralla on ilo toimittaa Gigantille kokonaisvaltainen latausratkaisu Powered by Virta -konseptilla. Latauslaitteet tullaan brändäämään tuttuihin Gigantin väreihin, mutta käyttäjälle laitteet toimivat samoilla Virta-tunnuksilla kuin kymmenet tuhannet muutkin latauspisteet Euroopassa. Lataustoiminta tulee siten osaksi avointa järjestelmää mahdollistaen latauksen vaivattomasti muissakin kohteissa. On hieno huomata Gigantin asiakaskeskeisen tarjonnan yhdistyvän heille tuttuun korkeatasoiseen teknologiaan. Ratkaisuna tämä näkyy ja tehokkaina latureina ja mahdollistaa asiallisen ajomatkan lisäyksen myymälävierailun aikana”, toteaa Virran latausverkoston maajohtaja Aleksi Patana.

Energiavirasto jakoi vuoden 2022 tukihuutokauppansa perusteella yhteensä 5 miljoona euroa 113 toimijalle ja 420 sähköauton suuritehoiselle latauspisteelle. Gigantilla on tällä hetkellä valtakunnallisesti 21 Gigantti Oy:n alaista ja 20 kauppiasvetoista myymälää. Uudet, Helsingin kauppakeskus REDin ja Klaukkalan myymälät avautuvat syksyllä.

 

Lisätiedot:

Gigantti Oy / Head of Operations, Janne Henriksson
E-mail: janne.henriksson[a]gigantti.fi, p. +358 40 8260 007

Liikennevirta Oy (Virta) / Country Manager, Charging Network, Finland, Aleksi Patana
E-mail: aleksi.patana[a]virta.global, p. +358 50 405 1662

Vastaanota sähköposti ilmoituksia