Vuonna 2013 kävi selväksi, että tulevaisuuden liikkuvuus perustuu sähköön. Sinä vuonna syntyi Virta. Yrityksen visiona on alusta lähtien ollut yhdistää sähköinen liikenne, energiajärjestelmä ja digisektori yhdeksi ekosysteemiksi. Ekosysteemiksi, joka olisi tehokkaampi kuin osiensa summa.
Tällä hetkellä Virta on Euroopan nopeimmin kasvava sähköautojen latausalusta. Yhtiö toimii yli 35 maassa. Olemme auttaneet yli 1000 kumppania eri puolilla maailmaa käynnistämään tulevaisuudenkestävän sähköautojen latausliiketoiminnan.
Digitaalinen alustamme tuo kaikki sähköautoekosysteemin tärkeimmät toimijat yhteen ja tarjoaa palveluja kautta koko arvoketjun. Virta tarjoaa kustannustehokkaimman kanavan latausliiketoiminnan käynnistämiseen, laajentamiseen ja pyörittämiseen joko ensisijaisena liiketoimintana tai lisäarvopalveluna.
Vastataan yhdessä huomisen haasteisiin.
Torjumme ilmastonmuutosta tuomalla sähköisen liikenteen osaksi yritysten ja kuluttajien arkipäivää sekä energiajärjestelmää.
Edistämme kestävää liikkumista yhdistämällä sähköisen liikenteen, kestävän energian sekä kustannustehokkaan ja luotettavan sähköautojen latausalustan.
Perustettu vuonna: 2013
Pääkonttori: Helsinki
Toimipaikat: Berliini, Tukholma, Pariisi, Lontoo, Singapore, Bukarest
Toimitusjohtaja ja perustaja: Jussi Palola
+200
työntekijää
+35
maata joissa toimii Virran alustan latausverkosto
+1 000
yritysasiakasta
Toiseksi suurin
eurooppalainen latausverkostotoimija
+420 000
latauspistettä roaming-verkostossa
Virta tavoittelee puhtaampaa tulevaisuutta ajattelemalla ja toimimalla pitkäjänteisesti.
Ekologinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen kestävyys ovat meille tärkeitä arvoja. Vaikka haaste on valtava, teemme parhaamme saadaksemme aikaan pysyvän muutoksen maailmaan.
Konkretia on meille tärkeää. Murrokset eivät ole meille pelkkää puhetta, vaan toteutamme niitä käytännössä ja saamme aikaan näkyviä tuloksia.
Kasvu on meille tärkeä asia, ja sitä kannattaa aina tavoitella. Markkinat kasvavat nopeasti, ja meidän tavoitteemme on kasvaa vieläkin nopeammin. Jatkuva kasvu on mahdollista vain, jos onnistumme saamaan asiakkaat yhä uudelleen palveluidemme pariin.
On tärkeää, että jokaisella on omia tavoitteita. Olemme kuitenkin parhaimmillamme silloin, kun tuemme toinen toisiamme. Kun teemme yhteistyötä, tulosta syntyy.
Me uskomme, että ilmastonmuutos voidaan torjua lisäämällä energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä sekä sähköistämällä koko yhteiskunta. Uusiutuvat energialähteet aiheuttavat volatiliteettia energiajärjestelmään. Niiden vastapainoksi tarvitaankin kysyntäjoustoa, joka auttaa pitämään järjestelmän vakaana, luotettavana ja kohtuuhintaisena. Ratkaisu piilee sähköautoissa.
Virran missio on ollut alusta alkaen selvä: haluamme yhdistää liikenteen ja energiantuotannon tuomalla sähköautot osaksi yritysten ja kuluttajien arkea ja energiajärjestelmää.
Lue tarinammeCEO & Co-Founder
jussi.palola@virta.global
+358 50 43 40 132
LinkedInCBDO & Co-Founder
elias.poyry@virta.global
+358 50 04 26 125
LinkedInCTO
jussi.ahtikari@virta.global
+358 40 54 19 099
LinkedInCPO
sohvi.rajamaki@virta.global
+358 40 51 16 173
LinkedInCSO
ilkka.vanhanen@virta.global
+358 45 18 18 028
LinkedInChief Financial Officer
juha.jarvi@virta.global
+358 50 36 72 286
LinkedInCLO
jyri.lassi@virta.global
+358 40 18 55 902
LinkedInVice President, Customer Success & Delivery
jaakko.liesmaki@virta.global
+358 40 55 98 336
LinkedInVice President, People & Culture
mia.kotakorpi@virta.global
+358 40 77 27 014
LinkedInTilaa Virran uutiskirjeet.
Jätä meille yhteystietosi, niin palaamme pian asiaan.
Tutustu mediasivuumme (englanniksi)
![]() |
![]() |
||
![]() |
![]() |
![]() |
|