Tesla ja Virta aloittavat yhteistyöprojektin sähköautojen latauspalveluissa

Kirjoittanut Virta
Lukuaika 1 min
26 heinäkuuta, 2017

Tesla ja Virta kasvattavat sähköautojen latausverkostoa yhteistyöprojektilla. Tavoitteena on laajentaa molempien latausverkostot kattamaan kaikki keskeiset ajoreitit myös suurimpien kaupunkien ulkopuolella.

Tesla ja Virta valitsevat yhteisen palvelun asiakkaiksi yrityksiä keskeisiltä sijainneilta siten, että latausverkostoille saadaan mahdollisimman laaja maantieteellinen kattavuus. Palveluun sisältyvät Virta Business ja Teslan Destination Charging -latauspisteet sijoitetaan kattamaan kulkureitit suurten kaupunkien ja liikenteen solmukohtien välillä.

Markkinajohtajuuden vuoksi Virta oli luonnollinen valinta auttamaan Teslan Destination Charging -verkoston laajentamisessa. Nyt alkava yhteistyöprojekti ei ole ensimmäinen yritysten välillä, sillä jo vuonna 2015 Virta auttoi Teslaa tuomaan ensimmäiset Supercharger -latauspisteet Suomeen.

Palvelun asiakkaat valitaan Virralle ehdotettujen kohteiden joukosta. Palveluun mukaan valitut asiakkaat saavat useamman latauspisteen alhaisemmalla hinnalla ja pääsevät molempien yritysten latauspistekartoille.

 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jussi Palola, jussi.palola@virta.global, +358 50 434 0132

 

virtaXtesla_kuva_1.jpg

 


Virta Ltd. (Liikennevirta Oy) kehittää sähköautojen latauspalveluita. Tarjoamme Suomen älykkäimpiä latauspalveluita yrityksille, kiinteistöille ja kotitalouksille. Palveluidemme avulla yritykset voivat liittää latauspisteensä Suomen kattavimpaan julkiseen latausverkostoon. Suomen lisäksi Virta operoi asiakkaidensa latausverkostoja seitsemässä eri maassa.

Vastaanota sähköposti ilmoituksia