icon-searchHaku Ota yhteyttä

eSled: Puhtaampaa luontoturismia pohjoiseen

Lapin ammattikorkeakoulussa kehitetty innovaatio tekee Pohjois-Suomen luontoturismista puhtaampaa sähkömoottorikelkka kerrallaan. eSled-kelkan lataus hoituu samalla latauspisteellä kuin sähköautonkin, ja päästöjen lisäksi myös melusaaste pohjoisen luonnossa vähenee. Pakokaasujen lisäksi myös toinen monia häiritsevä päästö vähenee huomattavasti – sähkömoottorikelkka hurisee hiljaa, eikä aiheuta juurikaan melusaastetta.

Idea eSled sähkömoottorikelkasta syntyi Lapissa vierailevien turistien kyselyiden pohjalta. Kelkkaa mukana kehittämässä ollut teknologiakeskittymä Arctic Power on keskittynyt erityisesti arktisten ja kylmien olosuhteiden teknologiaratkaisuihin. Ensimmäiset kelkat kulkivat lumisafarilla vuonna 2013. Aluksi Tekesin rahoittamaa kelkkaprojektia vietiin eteenpäin kylmäkestävyys edellä. Muun muassa näiden ominaisuuksiensa vuoksi eSled on palkittu maailman parhaana puhtaana moottorikelkkana.

electric sled 2 photoshop2.jpg

eSled-kelkkaa ladataan sähköautojen latauspisteissä. Esimerkiksi Sodankylässä latauspisteet ovat kovassa käytössä, kun sähkömoottorikelkkasafarilaisten kulkupelit ladataan päivittäin Virran älylatauspisteillä.

Sähköinen latausinfra voi mahdollistaa paljon muutakin kuin äkkiseltään arvaisi. Parhaillaan eSled keskittyy tuotteen kaupallistamiseen ja kysynnän luomiseen. Pohjoisen luonnossa pakokaasu- ja melupäästöjen vähenemisellä voi olla merkittävä vaikutus niin arktiselle luonnolle, paikallisille asukkaille kuin kasvavalle luontoturismillekin.

 

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää sähköisten kulkuneuvojen lataamisesta? Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Related posts

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä! Jätä meille yhteystietosi, niin palaamme pian asiaan.