Frost & Sullivan palkitsi Virran sähköisen liikenteen alan teknologiainnovaatiot

Kirjoittanut Virta
Lukuaika 1 min
5 lokakuuta, 2018

Virran (Liikennevirta Oy) älykkäät energiaratkaisut ja kyky vaikuttaa tulevaisuuden energia- ja liikennesektoreihin vakuuttivat Frost & Sullivanin asiantuntijaraadin. Konsulttiyritys palkitsi kansainvälisesti merkittäviä ja vaikuttavia innovaatioita torstai-iltana Lontoossa. Virta palkittiin teknologiainnovaatioiden kategoriassa.

Virta-Award-LogoVirta vastaanotti kansainvälisen Frost & Sullivanin teknologiainnovaatioiden kategorian palkinnon sähköautojen latauspalveluistaan. Virran älykkäiden palveluiden vaikutusta sähköisen liikenteen ekosysteemiin ja käyttäjiin pidettiin analyysin mukaan merkittävänä liikenteen kehityksen kannalta.

”Virran skaalautuvat ja älykkäät sähköauton latauspalvelut, esimerkiksi kaksisuuntainen latausteknologia ja kysyntäjoustopalvelut, muuttavat alaa merkittävästi. Virran innovaatioilla on kehitystä kiihdyttävä vaikutus koko sähköisen liikenteen sektoriin”, Frost & Sullivanin tutkimusanalyytikko Utham Ganesh kuvailee.

Virran toimitusjohtaja Jussi Palola kuvailee palkintoa merkiksi alan edelläkävijyydestä: ”Frost & Sullivanilla on syvä ymmärrys digitaalisten palveluiden ja sähköisen liikenteen markkinan kehityksestä, ja on kunnia-asia vastaanottaa palkinto alan kattavimman analyysin perusteella. Tämä kannustaa meitä kehittymään kiihtyvällä tahdilla ja jatkuvasti.”

Frost & Sullivan palkitsee vuosittain yrityksiä globaalin vaikuttavuuden ja saavutuksien perusteella. Teknologiainnovaatioiden kategorian voittajat valitaan erityisesti markkinavaikutuksen ja tulevaisuuden markkina-arvon perusteella.

Virta tarjoaa digitaalisia sähköisen liikenteen palveluita sähköautoilijoille, latausverkosto-operaattoreille, latauspisteiden omistajille sekä energiasektorille. Business Finlandin (Tekes) tuki sähköisen liikenteen teknologioihin on tukenut Virran asemaa alan innovaatiojohtajana.

Screenshot 2018-10-15 17.54.05Virran toimitusjohtaja Jussi Palola and liiketoimintajohtaja Elias Pöyry vastaanottivat Frost&Sullivanin Best Practices -palkinnon torstai-iltana Lontoossa.

Lisätiedot:

Jussi Palola, Virran toimitusjohtaja

tel. +358 50 434 0132

email: jussi.palola@virta.global 


Liikennevirta Oy (Virta) on Suomen suurin sähköautojen julkisten latauspalveluiden tarjoaja. Yritys on perustettu vuonna 2013 Suomen johtavien energiayhtiöiden toimesta. Alkuperäisenä tavoitteena oli koko valtakunnan kattavan sähköautojen latausverkoston rakentaminen. Tällä hetkellä Virta palvelee noin 200 yritysasiakasta yli 30 eri brändillä, 16 maassa ja yhtiö on kasvanut yhdeksi Euroopan johtavista latauspalveluiden tarjoajista. 

Frost & Sullivan on kansainvälinen tutkimukseen ja kasvustrategioihin erikoistunut konsulttiyhtiö. Yrityksellä on yli 50 vuoden kokemus yhteistyöstä yrityksien kanssa. Frost & Sullivan toimii 40 toimipisteessä ympäri maailman, ja työllistää yli 1800 alan asiantuntijaa.

Vastaanota sähköposti ilmoituksia