Virta nimittää Juhani Hintikan toimitusjohtajaksi johtamaan yritystä sähköajoneuvojen latausalan seuraavaan kasvuvaiheeseen
Virta on nimittänyt Juhani Hintikan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän
aloittaa tehtävässään 1.9.2025.
Juhani Hintikka on toiminut aiemmin toimitusjohtajana ja muissa johtotehtävissä globaaleissa ohjelmistoyrityksissä, kuten Nokialla, Comptelilla, F‑Securella ja WithSecurella, ja tuo mukanaan vahvaa osaamista teknologiayritysten kasvun rakentamisesta vaativissa toimintaympäristöissä. Juhani Hintikka tulee johtamaan Virran seuraavaa kasvuvaihetta johtavana latausliiketoiminnan mahdollistajana ja integraattorina energiamarkkinoihin.
Virran latauspalveluiden hallinta-alustaa käytetään 36 maassa ja yhtiö on saavuttanut markkina-aseman, jonka turvin se aikoo johtaa alan konsolidaatiota sekä kiihdyttää osallistumista energiamarkkinoille keskeisenä arvonluojana asiakkaille ja Virran tulevaisuuden kasvun ajurina.
Juhani Hintikka seuraa tehtävässä Christian Girardeauta, joka aloitti vt. toimitusjohtajana 1. tammikuuta 2025. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti hän palaa rooliinsa strategiajohtajaksi.
"Minulla on vahva luottamus Virran tulevaan kasvuun Juhanin johdolla. Toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi yhtiöön ja kiitän Christiania hänen merkittävästä panoksestaan vt. toimitusjohtajana. Virta on nyt hyvissä asemissa kehittääkseen liiketoimintaansa edelleen sekä myös kasvaakseen yritysostojen kautta," sanoo Virran hallituksen puheenjohtaja Kirsi Komi.
"Olen iloinen saadessani liittyä Virran tiimiin aikana, jolloin sähköisen liikenteen ala on merkittävässä murrosvaiheessa energian optimoinnin ja virtuaalivoimalaitosten saadessa yhä strategisemman merkityksen alalla ja Virran asiakkaiden keskuudessa. Markkinan kehittyessä sähköautokannan kasvu tapahtuu myös voimakkaasti yritys- ja hyötyajoneuvojen kautta, ja ruotsalaisen ohjelmistoyritys Northen viime viikkoisen yritysoston myötä Virta on erinomaisessa asemassa kasvamaan sekä täydentämään tarjontaansa tässä segmentissä." kertoo Virran uusi toimitusjohtaja Juhani Hintikka.

Kuva: Virran uusi toimitusjohtaja Juhani Hintikka.
Media yhteydenotot
Esa-Pekka Nykänen
Communications Director
esa-pekka.nykanen@virta.global
+358 (0)40 595 3135
Uuden sisällön hälytykset
Saatat myös olla kiinnostunut
Nämä liittyvät tarinat

Virta sai 85 miljoonan euron kasvurahoituksen
Virta ja Valeo yhteistyöhön sähköautojen integroiduissa latausratkaisuissa

Virta mukaan pelastamaan Suomen talvet
